Fantasian rooli

”Kuviteltu ≠ epätodellinen”

Olen nyt alkukesän ajan puuhastellut fantasian ja muinaisuskontojen parissa. Kun olimme mökillä vappuna (toukojuhlana), kiinnostuin tätini keijuja ja luonnonhenkiä käsittelevästä animistisesta (”sielu on kaikessa”) rajatietokirjasta, lainasin sen häneltä, luin (ja kokeilin sen meditaatioharjoitteita) ja palautin sen, kun palasimme mökille juhannuksena (Ukon juhlana). Kirjan pääväite oli hieno: kuviteltu on eri asia kuin epätodellinen koska kaikki kuvittelemamme asiat pohjaavat todellisuuteen. Minusta oli mahtavaa lukea kirjan innoittavaa tekstiä ikuisesta taiasta ympärillämme. Väitteet luonnonobjekteissa asuvista haltioista ja elementaalihengistä olivat myös kiinnostavia. Sen sijaan se, kun kerrotaan, minkä väriset vaatteet on maan elementaalihenkien hallitsijalla Ghobilla tai minkälaiset taidot kanervankukan keijulla, meni se minun mielestäni liiallisen höpinän puolelle. Onneksi sain myös tieteellisemmän lähestymistavan, kun muutama päivä sitten lainasin kirjastosta kirjan itämerensuomalaisten muinaisuskosta ja myyteistä. Kirja on hirvittävän paksu ja käsittelee kiintoisien myyttien lisäksi myös mielestäni vähemmän kiinnostavia asioita kuten savolaisten runonlaulajien murtunutta ääntä. On kuitenkin huomattava että tästä ikiaikaisen uskon maailmasta ovat lähtöisin niin äskeinen keijukirja & nykyajan pakanalliset uususkonnot ja fantasiakin.

Kun vertaa äskeisten muinaisuskonnollisten tai pakanallisten näkemysten ja fantasian nykysuosiota, huomaa, että fantasia on paljon suositumpaa. Fantasia voidaankin nähdä eräänlaisena uskonnon modernina muotona joka ei ole kuitenkaan uskontoa itsessään koska fantasiaelementtejä harvemmin uskotaan todeksi vaikka niistä ollaan kiinnostuneita ja ne pitävät aivojemme uskonnollisia taipumuksia yllä. Nyt palaan fantasian juurille ja historiaan ja tulen samalla käsitelleeksi uskonnon historiaa koska kyseiset ovat olleet niin erottamattomia vielä uudelle ajalle saakka.

Oudot tai harvinaiset eläimet ovat myös voineet synnyttää myyttejä taruolennoista.

Fantasia on kreikkaa ja tarkoittaa mielikuvitusta. Fantasia siis on yksinkertaisesti ja rehellisesti mielikuvituksen tuotetta, kuviteltua ja epätodellista, näinkö on? Aiemmin kerroin keijukirjan pääväitteen, eli kuviteltu ≠ epätodellinen. Täten fantasia olisi todellisuuteen perustuvaa. Väitettä tukee melko lailla se, että on esitetty monia (enemmän tai vähemmän tieteellisiä)
teorioita, joiden mukaan fantasialla on kuin onkin pohjaa todellisuudessa: myyttiset hahmot ja täten myös fantasiahahmot ovat ehkä syntyneet tuntemattomien ihmisryhmien kohtaamisissa ja
mieltymys magiaan löytyy aivojemme kyvyllä panna asioita yliluonnollisuuksien piikkiin.

Fantasian todellinen pohja on ikiaikaisessa uskossa, uskossa, jonka mukaan kuviteltujen asioiden todellisuuspohja on äskeisten teorioiden lisäksi kaikkialla ympärillämme. kaikkialla luonnossa. Tiedä häntä, onko luonnossa henkiä oikeasti vai onko se ”vain” aivojemme tuotetta, ihanaa illuusiota jossa on hyvä elää. Tämä usko, tämä elämäntyyli (joka myös oli kaikessa ”kehittymättömyydessään” luonnollinen ja/tai tasapainoinen luonnon kanssa) syntyi todennäköisesti kun ihminenkin syntyi. En tiedä, todellakaan, en tiedä, onko taipumus uskoon ylhäältä päin istutettu aivoihimme vai onko se sattumalta syntynyt, mutta aina se on meissä ollut.

Antiikkinen maailmankartta; kartan reunoilla ajateltiin elävän taruolentoja.

Muinaisen ihmisen maailma oli eittämättä myös pieni ja kauttaaltaan
yliluonnollinen ja toisaalta tuttujen alueiden ulkopuolisten paikkojen peloksi, toisaalta täyttääkseen oma kiinnostus syntyjä syviä kohtaan keksittiin nuotioilla kerrottuja myyttejä, taruja ja satuja, jotka eivät olleet vain lapsille, kuten usein nykyään, vaan heimon yhteistä kulttuuria. Nämä myytit syntyivät ehkä osittain koetuista asioista (tieteen puutteessa selittämättöminä olleista tapahtumista ja henkilökohtaisista peloista), osittain taipumuksesta, joka meillä on jo syntyessämme.

Näin elettiin todella kauan (ihmiskunnan kehitys on nopeutunut jatkuvasti nykyhetkeen tullessa) eikä muusta ollut tietoa (käsitys historiasta jatkuvana edistyksenä on uusi). Joitakin tuhansia vuosia sitten syntyi myös tieteitä ja taiteita sekä filosofia, jotka tutkivat samoja asioita kuin uskontokin. Voidaan ajatella, että uskonnon rooli on pienentynyt näitten syntymisestä lähtien (ja samalla ollaan eri ihmisten mielestä menty joko eteen- tai taaksepäin) mutta monesti uskonto sekoittui ja sidostui muihin aloihin, lännessä esimerkiksi yhteiskunnassa elivät samaan aikaan jumaltarut, varhainen tiede ja filosofia, idässä alat sekoittuivat vielä tiiviimmin ja muodostivat kokonaisia ajatuskokonaisuuksia.

Keskiajan Euroopassa valta oli kuninkaalla ja kristillisellä kirkolla.

Sitten lännessä uskonto muuttui ja kehittyi ja syntyi monoteismi. Fundamentalistisen kristinuskon noustessa keskiajaksi muuttui muinaisuskokin. Pakanallisia perinteitä pidettiin kristinuskon vastaisina ja täten laittomina, ja ne pidettiinkin harjoittajien kesken salassa. Niitä ujuttautui myös yhteiskuntajärjestykseen ja kristinuskoonkin. Alkuperäinen juutalaiskristillisyys julistettiin harhaopiksi (kuten kaikki muukin valtavirrasta poikkeava) ja pakanallisia perinteitä sisältävä helleenikristillisyys pääsi valtaan. Lisäksi uskottiin taruolentoihin miltei siinä missä muinaisajallakin. Rooman valtakunnan jakautuessa koko kirkkokin jakautui.

Myöhemmin tuli renessanssi ja valistus ja uskonnollinen maailmankuva alkoi murentua. Toisaalta liberalismin tullessa syntyi myös uskonnonvapaus ja täten uskonto alkoi monipuolistua lännessäkin. Yhteiskunta ja varsinkin tiede oli kuitenkin kehittynyt liikaa, eikä muinaisusko voinut enää alkaa kukoistamaan. Se olikin (alunperin kieltojen takia, myöhemmin uskonnollisen maailmankuvan murentumisen takia) muuttunut toisenlaiseksi, nimittäin fantasiaksi. Samat elementit, joihin aikoinaan oli uskottu elivät nyt taiteessa ja kulttuurissa.

1900-luvun alussa tapahtui jotakin mullistavaa: Kielentutkija J.R.R. Tolkien kirjoitti Hobitin, Silmarillionin ja Tarun Sormusten Herrasta. Hän oli tutkinut esim. englannin, latinan ja suomen kieltä ja kulttuuria sekä keskiaikaista fantasiaa ja sisällytti tietämyksensä tarinoiksi kirjoihin keksien kokonaisen maailman, Keskimaan, kekseliäine syntytaruineen, historioineen, lajeineen, kansoineen, kielineen, tarinoineen ja sormuksineen.  Kirjoissa on valtavasti muinaista uskoa: magiaa ja sitä käyttäviä, erityisasemassa olevia ihmisiä, taruolentoja, ihmisen kaltaisia lajeja, amuletteja ja taikakasveja, ”eläviä puita”, maan, taivaan, auringon ja ihmisen (jne. jne.) luomiskertomukset, luonnonjumalia (ja ylin henoteistinen jumala Iluvatar), myyttisiä esi-isiä…

Kirjoista tuli valtavan suosittuja ja niiden nähdään nykyään olevan keskeisimpiä fantasiateoksia, esimerkiksi örkin käsite on Tolkienin luoma. Koko fantasian ala nousi paljon suositummaksi Tolkienin ansioista. Syntyi Tolkien-seuroja ja kirjat muotoilivat koko fantasiakulttuuria, esimerkiksi nykyajan lähes kaikissa nuortensarjoissa on fantasiapiirteitä ja roolipelien maailmat ovat usein vain muunnelmia Keski-Maasta. Tolkienin tuotosten jäljitelmiä onkin todella paljon olemassa.

Yksi fantasiakulttuurin tuote on ilmainen Battle for Wesnoth- peli. Kyseinen peli on linux-piirien tekemä vapaan lähdekoodin vuoropohjainen fantasiastrategiapeli. Pelin idea on taistella (toki pohjatarinoiden ja kokonaisen fantasiamaailman siivittämänä) omalla armeijalla jota tulee pelissä kehittää. Pelimekaniikka on samalla yksinkertainen ja monipuolinen: jokaisella hahmolla, joka kuuluu armeijaasi (älä anna sinä-passiivin häiritä) on omat ominaisuutensa riippuen maastossa liikkumiseen ja puolustukseen, taisteluun, taistelukestävyyteen, elämän- ja kokemuspisteisiin, hyökkäystyyppien torjuntaan ja vuorokauden aikaan.

Olen viettänyt paljon tunteja kyseisen pelin parissa ja päässytkin pelin hyvin laajoista kampanjoista 5 läpi. Kuitenkin, siitä huolimatta että avoin kehittäjätiimi julkaisee jatkuvasti pelistä uusia versioita, se on pelimekaniikaltaan vanha eikä grafiikaltaan erityisen näyttävä (mikä ei kuitenkaan haittaa). Paras puoli pelissä mielestäni kuitenkin ovat sen hahmokuvat ja -kuvaukset. Niiden ja sen takia että ne ovat GNU-lisenssinsä takia vapaita käyttää ja muokata olenkin alkukesän aikana kirjoittanut (tähän mennessä 40-sivuisen) Eeppistä peliä – fantasiaa Wesnothin kautta– nimisen teoksen jonka tarkoitus on olla perehdytys fantasiaan ja fantasiahahmoihin. Tässä eräs esimerkki pelin hienoista kuvista ja teksteistä:

velhot1

Toisaalta fantasia on paljon monipuolisempaa kuin vain Tolkienilainen fantasia. Nykyaikana on kokonaan siitä riippumattomia fantasiakulttuurisia ilmiöitä. Tieteen kehittyessä syntyi myös Sci-fi eli tieteisfiktio joka on mielikuvituksellisuudessaan fantasian kaltaista ja luokitellaan usein yhteen fantasian kanssa tai fantasian alalajiksi. Scifi sijoittuu usein tulevaisuuteen, tulevaisuus saattaa olla utopia tai dystopia ja siinä tieteen avulla saatetaan tehdä mielikuvituksellisia asioita: hyvin fantasiamaista muttei yleensä enää juuri uskonnollista.

Emme voi tietää fantasian tai uskonnon tulevaisuutta mutta minä näen kummatkin mahtavina asioina, koska ne voivat tarjota paljon ihmisen elämään. Voi toki olla että uskonnollisuus hyytyy lopulta fantasiastakin tai sitten se yhä kehittyy. Joka tapauksessa fantasia on mielestäni muinaisuskon uudistajan roolissa. Samaan aikaan monoteistiset uskonnot voivat elää mutta nekin omassa roolissaan. Täytyyhän uskonnonkin kehittyä, kun ihminen kehittyy.

On paljon tasoja vielä meidän edessä
Vanhat kivet ja puut, energiakenttien välissä
Tää kaikki ei oo meidän käsissä
Tuhon kynsissä on, aikamme sieluton
Mutta lupaan että huominen
On joskus monen vuoden takainen

– Vapaus käteen jää, Haloo Helsinki


Lue lisää:

1 Comment

  1. Paavo (Post author)

    Tämä kommentti oli oikeastaan kommenttini blogiin ”http://legendmakers.wordpress.com/” mutta jaan sen nyt aiheeseen liittyvänä tännekin.

    Tarinathan ovat toisaalta tärkeä osa ihmistä koska, vaikka ne eivät olekaan faktaa, ne ovat kosketuksessa siihen esim. symbolismin kautta ja vaikuttavat ihmisen todellisuuteen. Kuten eräässä omassa bloggauksessani kirjoitin, kuviteltu ei välttämättä ole epätodellista.

    Nykyajan maailmankuvassa tarinan osuus heikkenee irrationalismin heikentyessä. Vaikka vanhat tarut, tarinat ja uskonnot varmasti osaltaan vähensivät oman ajattelun tilaa, sama käsitys voi syntyä nykyajan ihmiselle tieteenkin takia jos tieteellisiä teorioita esim. koulussa käsitellään yksiselitteisinä faktoina (kun taas todellisuudessa fakta ei ole universaalia koska tieteellisen teorian on oltava kumottavissa). Kun eletään vapaassa tarinoiden maailmassa, myös mielikuvitus on tärkeässä roolissa ja täten tarinat edistävätkin omaa ajattelua.
    Samoin tarinat voivat olla alistamisen välikappale, kuten ensimmäisessä kommentissa huomautettiin, mutta se on mielestäni tarinoiden väärinkäyttöä. Tarinoiden välillinen käyttötapa merkityksien ja syvyyden luomiselle maailmassa (niin taiteellinen kuin uskonnollinenkin) on mielestäni ihmiselle hyväksi ja jos se puoli ihmisestä kuolee, ei ihminenkään ole enää ennallaan.

    On totta myös, että yhteiskuntamme monimutkaistuu jatkuvasti. Ristiriitaisenkin tiedon lisääntyessä saattaa olla että tarinoidenkin valta lisääntyy taas tulevaisuudessa. Ehkä se on pakollista ja hyväkin aivojemme rajallisen kapasiteetin takia, mutta ehkä parasta olisi myöntää se että ihminen ei tiedä kaikkea eikä välttämättä mitään. Faktan merkitys hämärtyy erilaisten ”faktojen” sotiessa toisiaan vastaan ja ihmisen saattaa olla helppoa antautua fiktion valtaan ja elää harhassa, mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta mielekkäintä on mielestäni elää sopusoinnussa faktan ja fiktion maailmassa, toki omata oma käsitys asioista mutta joka tapauksessa käsittää ettei pohjimmiltaan tiedä todellisuuden luonteesta.

    Erittäin hyvä huomio mielestäni on etiikan liittäminen tarinoihin ja täten symboliseksi, erona todellisuuteen (ts. metafysiikkaan). Mutta oikeastaan todellisuuskaan ei ole varma fakta, sen huomaa siitäkin että filosofisia, uskonnollisia jne. todellisuuskäsityksiä on historiassa ollut usean sorttisia.

    Ehkä olisi hyvä lopettaa tämä kommentti (ja estää sen äityminen liian pitkäksi/syvälliseksi) pätkään biisistä joka soi juuri par’aikaa:

    ”En tiedä miksi se mua pelottaa mut se on totta
    Oon mielikuvituksen tuotetta”

    Reply

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Menu Title